| HELP – vaalirengas ja edustajistoryhmä |
Mikä HELP?
HELP on oikeustieteen ja lääketieteenalojen ainejärjestöjen edustajistoryhmä ja vaalirengas Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) edustajistossa. HELP on puoluepoliittisesti sitoutumaton ja toimii ylioppilaskunnassa opiskelijoiden etujen puolestapuhujana opinto- ja sosiaalipoliittisissa asioissa sekä järjestöasioissa. Haluamme HYYssä keskityttävän ydinasioihin eli jäsenpalveluihin, jotta jäsenmaksuille saataisiin kunnolla vastinetta!
HELPin muodostaa EKY:n lisäksi Lääketieteenkandidaattiseura LKS, hammaslääketieteenkandidaattiseura HLKS sekä oikeustieteiden opiskelijoiden ainejärjestöt Pykälä ja Justus.
Syksyn 2009 edustajistovaaleissa HELP sai hienon vaalivoiton ja kasvatti edustajistopaikkojaan kolmella edelliseen kauteen nähden saaden näin yhteensä kahdeksan paikkaa. Paikoista kaksi meni ahkeran vaalityön ansiosta EKY:lle, jolla ei viime vaalikaudella ollut HELPin kautta yhtään edustajaa edustajistossa. HELP nousi voiton takia keskisuureksi ryhmäksi ja on tällä hetkellä suurin oppositiopuolue.
Edustajistoryhmänä olemme toisten ryhmien silmissä arvostettu ryhmä, joka toimii aktiivisesti HYYn eri toimielimissä. HELPin mielipiteitä kuunnellaan varsinkin talousasioissa, jotka ovatkin olleet kovasti tapetilla tänä vuonna, kun HYY:n taloutta on yritetty elvyttää. HELP kykenee puoluepoliittiset raja-aidat ylittävään yhteistyöhön ja olemmekin HELP:in olemassaolon aikana toimineet kaikkien eri edustajistoryhmien kanssa yhteistyössä.
Linkkejä:
HELPin nettisivut: www.helphyy.fiHELPin ylläpitämät Facebook-ryhmät: "Potkikaahan opiskelijoita vielä päähän niin valmistuvat nopeammin" http://www.facebook.com/group.php?gid=338749983162"HELP Yourself - Keskitytään Opiskelijaan" http://www.facebook.com/?ref=logo#!/group.php?gid=5653577771EKY:n HELP-toimijat 2009-2011
Ira Kallio-Kujala, edaattori
Hei, olen Kallio-Kujalan Ira cursukselta 63. Edaattorina toimin ensimmäistä kauttani HELPin listoilta, mutta aikaisemmin olen ottanut osaa edaritoimintaan osakuntien listoilta jo vuodesta 2005 lähtien. Vanha jäärä siis näissä(kin) hommissa ;) Edarihommissa koen tärkeäksi pitää huolta siitä, että viikkiläisen jalat maassa-opiskelijan ääni kuuluu keskustakampuksen sorinassa. Olen pohjalainen, saan suuni auki enkä pelkää olla eri mieltä asioista. EKY:llä toimin tällä hetkellä kansainvälisten asioiden vastaavana ja laulunjohtajana. Vapaa-ajasta suurin osa menee duunia painaessa ja erilaisissa metallimusiikkipainotteisissa vietteissä missä saa korvat soimaan kunnolla. Kotoa sielunlämmittäjinä löytyy bulldoggi Ninja aka Bodil Sjögren sekä kaksi ragdoll-merkkistä kisumisua, Pipomies sekä Noksnoks.
Miika Kilpeläinen, edaattori
Olen Miika Kilpeläinen kuudennelta vuorikurssilta (C-62:lta) ja toimin ensimmäistä kauttani HYYn edustajistossa. Toimin toisena varsinaisena EKYn edustajana HELPn ryhmässä. EKYssä olen toiminut taloudenhoitajana, hallituksen puheenjohtajana sekä varapuheenjohtajana. Nykyinen nimike on yhdistyksen puheenjohtaja. Lisäksi istun/olen istunut erinäisissä tiedekunnan hallintoelimissä. HYYssä pyrkimyksenä on osallistua mahdollisiman aktiivisesti edustajiston sekä HELPn ryhmäkokouksiin ja pyrkiä pitämään myös eläinlääkisläisten ääni yllä muiden Helsingin Yliopiston opiskelijoiden rinnalla. Mikäli ilmenee kysyttävää tai jokin asia vaivaa HYYssä, niin ottakaa rohkeasti yhteyttä. Yritän selvittää asiaa eteenpäin parhaan kykyni mukaan.
Olli Jokinen, varaedaattori
Jokisen Olli, morjensta! Olen EKY-aktiivi C-64:ltä ja toiminut EKY:ssä mm. isäntänä ja Sellisetänä. Yliopiston puolella olen myös opiskelijajäsenenä eläinlääketieteellisen tdk:n tiedekuntaneuvostossa. Tämä erinäisten nakkien lähes patologinen keräily johtuu halustani vaikuttaa asioihin, sillä olen huomannut, että viikiläisten ja varsinkaan EKY:läisten puolta ei pidä kukaan muu kuin me itse. Syksystä 2009 olen toiminut aktiivisena HELPläisenä ja ollut mukana lähes jokaisessa edustajiston kokouksessa sekä käyttänyt muutaman puheenvuoronkin. Vuonna 2011 tarkoituksenani on keskittyä vielä enemmän HYY-asioihin EKY:n hallituksen HYY-vastaavana. HYY:n organissatio muttuu lähivuosina ja minulle on tärkeää, että positiivista muutosta HYY:n palveluissa ja toiminnassa tapahtuu tasa-arvoisemmin muuallakin kuin keskustakampuksella. Minut löytää varmimmin mistä tahansa EKY:n tapahtumasta, hengaamasta Kuopiolta tai kiipeilyseinältä/salilta. Laatuoluet, -viinit ja -viskit saavat myös sympatiaa makusilmuiltani, joten jos edellämainittuja on tarjolla, olen todennäköisesti paikalla. ;)
Heini Niinimäki, varaedaattori
Olen 5. vuoden eläinlääketieteen opiskelija, ja aiemmin olen opiskellut biologiaa. Helsingin yliopistossa. Viikki on myös ollut kotikaupunginosani viimeiset 7 vuotta, ja useimmat Viikin kampuksen tiedekunnat ovat minulle tuttuja myös työnantajina. Pyrin siis tarkastelemaan yliopiston toimintaa laajemmin kuin vain opiskelijan näkökulmasta. Tällä hetkellä toimin tiedekuntajärjestömme EKY ry:n hallituksen varapuheenjohtajana, HYY:n edustajiston varaedaattorina ja opiskelijaedustajana parissa eri hallinnon toimielimessä tiedekunnassamme. HYY:n toiminnassa minusta erityisen tärkeää on keskittyä jäsenpalveluiden kehittämiseen ja turvaamiseen, sekä kampusten palvelutason tasa-arvoiseen kehittämiseen.
Anne Bruce, varaedaattori
Olen Anne Bruce, Cursus 65:lta, varaedaattori, HELP:n kopo-vastaava, EKY:n hallituksen sihteeri ja Eqvet:n hallituksen jäsen. Olen 22-vuotias ja kotoisin Kotkasta, jossa puolet ajasta asustelen edelleenkin kolmen itsetietoisen kollikissan ja poikaystäväni kanssa. Vapaa-ajallani yritän kuntoilla mahdollisuuksien mukaan (kyllä, yliopistoliikunta) ja käydä ratsastamassa, sekä pyrin muutenkin ylläpitämään illuusiota siitä, että minulla ylipäätään olisi vapaa-aikaa. Tervetuloa nykimään hihasta, mikäli sinulla on kysyttävää/asiaa EKY:stä, HYY:stä, HELP:stä, Eqvetistä tai elämästä yleensä!
Kaija Sivonen, varaedaattori
Hei! Olen Kaija vuosikurssilta c-66 ja HELPin varaedaattori. Varaedaattoriksi päädyin vähän vahingossa, kun asetuin ehdolle viime syksyn vaaleissa ja sain yllättäen tarpeeksi ääniä varaedaattoripaikkaan! HELPin riveissä olen lähinnä vasta opetellut miten HYY:n edustajisto toimii, mutta on ollut hienoa päästä näin varaedaattorinakin edustajiston kokouksiin mukaan. |







